Puhdas pohjoinen luonto ja villinä kasvanut ruoka luovat ainutlaatuisia makuja Lapin keittiöön.
Syksyisin saammekin aromikkaan sadon lähimetsissä kasvaneita sieniä ja pohjoisen marjoja kuten hillaa, mustikkaa ja kaarnikkaa.
Kasvimaan antimista erikoisin on puikulaperuna, Lapin oma perunalajike. Lihoista hienoin on tietenkin poro. Poro saa elää elämänsä vapaana ja etsiä ruokansa tuntureilta. Kirkkaiden tunturijärvien ja jokien vesistä nousee herkullista kalaa. Jos metsästysonni suo, pataan voi päätyä myös hirvi tai riekko.
Näistä aineksista me laitamme sinulle ruokaa suvussa kulkeneilla resepteillä. Älä unohda ostaa paikallisia herkkuja tuliaisiksi tai kotiin vietäväksi!
Alueemme ravintoloissa nautit illallisen lisäksi hyvistä aamupaloista, lounaista ja kahvihetkistä.
Hotelli- ja ravintola | Kilpisjärvi
Lapland Hotels Kilpis on seikkailijoiden, talvi- ja kesäkalastajien sekä vaeltajien tukikohta, ympärillä maamme korkeimmat huiput. Hotellimme sijaitsee upeissa maisemissa Kilpisjärven rannalla, Saanan tuntumassa. Ulkoilupäivän kruunaavat rantasauna ja uinti Kilpisjärvessä. Ravintolassamme nautit maistuvasta ruoasta ja mutkattomasta palvelusta, ihailen samalla Norjan vuorille ja Ruotsin tuntureille avautuvia maisemia.
Käsivarrentie 14206, Kilpisjärvi
Majoitus ja ravintola | Kilpisjärvi
Tundrea Lomakeskus tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin erämaassa, Kilpisjärven rannalla. Valitse majoitus perinteisistä hirsimökeistä moderneihin huoneistoihin ja ylellisiin igloihin. Nauti talven lumoista ja kesän keskiyön auringosta aktiivisten ulkoilma-aktiviteettien, kuten moottorikelkkailun, pilkkimisen ja patikoinnin parissa. Tule ja koe arktisen napapiirin taika ja luonnon rauha Tundreassa.
Kilpisjärventie 6, Kilpisjärvi
Majoitus- ja ravintolapalvelut | Kilpisjärvi
Majatalo Haltinmaa tarjoaa viihtyisää majoitusta edulliseen hintaan ympäri vuoden.
Naalikuja 1, Kilpisjärvi
Design-hotelli, huoneistot ja ravintolapalvelut | Kilpisjärvi
Santa’s Hotel Rakka sijaitsee Käsivarren kauneimmissa maisemissa Kilpisjärven kylässä. Lattiasta kattoon ulottuvat design-hotellin hotellihuoneiden sekä hyvinvarusteltujen huoneistojen ikkunat tarjoavat sinulle sykähdyttävän näköalan lumoaviin tunturi- ja järvimaisemiin. Maisemaravintola Rakassa voit nauttia aamiaista tai illallista ihastellen unohtumattoman kaunista tunturiluontoa ja jylhää Saana-tunturia.
Urpiaisentie 4, Kilpisjärvi
Lomakeskus | Kilpisjärvi
Kilpisjärven Retkeilykeskus on palvellut alueen retkeilijöitä ja hiihtäjiä jo vuodesta 1937. Meillä majoitut mukavasti alueen suosituimpien retkeilyreittien vierellä, aivan Saanan juurella. Ravintolastamme on huikeat näköalat kohti kirkasvetistä Kilpisjärveä. Gift shopista löydät retkeilyvälineiden lisäksi laajan valikoiman matkamuistoja sekä kirjoja. Välinevuokraamostamme löytyy tunturisuksia, ahkioita, liukulumikenkiä sekä lumikenkiä. Lämpimästi tervetuloa!
Käsivarrentie 14663, Kilpisjärvi
Majoitus, ravitsemus, matkailu, kuntosali, kokoustilat, välinevuokraus | Hetta
Hotelli HETAN MAJATALO on kestinnyt vieraitaan sydämellä ja ammattitaidolla jo vuodesta 1924 Enontekiön kuntakeskuksen Hetan keskustassa nyt jo neljännessä sukupolvessa. Lapin vanhin matkailun perheyritys tarjoaa viihtyisää ja kodikasta sekä hotelli- että majatalotasoista majoitusta ja maankuulun noutopöydän. Lisäpalveluina ovat mm. päivittäin lämpiävät saunat, ilmainen kuntosali, kota, minikirjasto-leikkipaikka, kokoustila... Lämpimästi tervetuloa vieraaksemme ja viihtymään!
Riekontie 8, Hetta
Grilli-kioski | Hetta
Keskellä kylää oleva grilliruokaa ja kioskituotteita myyvä paikka.
puh. +358 41 545 9382
Ounastie 150, Hetta
Ohjelmapalvelut ja kotakahvila | Hetta
Tarjoamme elämyksiä, jotka koostuvat pienistä yksinkertaisista asioista, joissa korostuu paikallisuus, luonnon läheisyys sekä herkulliset maut. Retket, kurssit, paikalliset ruokatuotteet Kotakahvilassa
Ounastie 270, Hetta
Huoltoasema | Hetta
Polttoainemyynti, öljyt, autotarvikkeet, kalastus- ja retkeilytarvikkeet, nestekaasut, suksivoiteet, käsityölangat, ruokaa, kahvila itseleivotuilla leivoksilla.
puh. +358 400 658 489
Hetantie 2, Hetta
Sauna ja ravintolatoiminta | Hetta
Roima rantasavulle voit tulla nauttimaan pehmistä savusaunan ja kotasaunan löylyistä ja siinä ohessa virkistäytyä Ounasjärvessä ja talvella avannossa. Roima rantasavun kotaravintolassa voit nauttia paikallisista, luonnonläheisistä raaka-aineista valmistettuja makuja. Ounasjärven laduilta on hiihtäjien, moottorikelkkailijoiden ja muiden ulkona liikkujien helppo poiketa nauttiman päivisin kahvilan herkuista. Rentoudu näkemästäsi maisemasta Ounasjärvelle ja sen takana olevasta Ounastunturista.
Ounastie 401, Hetta
Koruliike ja Hetta-Pallas kuljetukset | Hetta
Koru- ja käsityöliike ja kahvila Hetan keskustassa. Valmistamme liikkeessämme perinteisiä Lapin koruja käsityöperinteitä kunnioittaen. Myös Hetta-Pallas autonsiirtopalvelu sekä venekuljetukset!
Riekontie 1, Hetta
Hotelli- ja ravintola | Hetta
Rauhallinen kokoustajien ja luontoaktiviteetteja harrastavien suosima hotelli sijaitsee Hetassa, Ounasjärven rannalla. Hotellissa on 49 majoitusvaihtoehtoa hotellihuoneista lomahuoneistoihin, saunaosasto ja uima-allas. Ravintola (140 asiakaspaikkaa), auditorio (kapasiteetti 74 henkilöä), kabinetti, tilaussauna, uimaranta, sähköautojen latauspiste.
Ounastie 281, Hetta
Majoitus- ja ravintolapalvelut | Hetta
Lomakylä Paavontalo on perinteinen yritys, joka on toiminut 60 vuotta. Sijainti Hetassa Ounasjärven ja hyvien retkeilyreittien välittömässä läheisyydessä. Mökkimajoitus 2-hgen ja 4-hgen mökeissä, joissa varusteina jääkaappi, veden-ja kahvinkeittimet. Mökkien saniteettitilat ja tilavat saunat sijaitsevat erillisessä huoltorakennuksessa. Ruokapalvelut tilauksesta, autonsiirto vaellusreiteille, kertalämmitteinen rantasauna uimarantoineen tilauksesta kesäaikaan. Kapasiteetti bussiryhmälle.
puh. +358 405 765 721
Ounastie 350, Hetta
Hotelli- ja ravintolapalvelut | Hetta
Hotelli Jussan Tupa on viihtyisä ja vieraanvarainen hotelli keskellä Enontekiön kuntakeskusta, Hettaa.
Ounastie 140, Hetta
Liikenneasema | Karesuvanto
Liikenneasema ja kahvia sekä ruokaa
Käsivarrentie 3767, Karesuvanto
Caravan- ja leirintäalue | Kyrö
Erinomainen kohde vaativallekin matkaajalle Pallastunturijonon kupeessa hyvien reitti- ja latuverkostojen vieressä.
Porosaivontie 25, Raattama
Lomakylä, huoltoasema | Palojärvi
Tunturikeskus Galdotieva on pieni ja kotoisa vapaa-ajan viettopaikka aivan Norjan rajan tuntumassa. Tunnelmallinen mökkimajoitus tunturimaisemalla ja rantasauna takaavat rentouttavan ja viihtyisän yöpymisen. Huoltoasema, kauppa ja ravintola herkkuineen tarjoilee monipuolisesti kaikille jotain. Lemmikit ovat myös tervetulleita!
Ruijantie 2605, Palojärvi
Miltä kuulostaisi tupa tunturin juurella? Vedä villasukat jalkaan ja nauti omasta rauhasta hiihto- tai retkipäivän jälkeen.