Enontekiö on koti arktiselle elämälle

Enontekiöllä voit kokea laajat erämaat, karun pohjoisen luonnon, idylliset kylät, rikkaan kulttuurin sekä rajakunnan kansainvälisen tunnelman. Meillä on puhdas ilma, kirkkaat vedet sekä tilaa olla ja hengittää. Kun liikut Enontekiöllä, muista aina, että vaikka ympäristö saattaa näyttää autiolta, se on täynnä elämää. Liikut toisten kotona: ihmisten, eläinten ja kasvien.

Enontekiöläisille luonto on kaikki kaikessa, ja matkailun kehittäminen kestävästi on alueelle ensiarvoisen tärkeätä.

Luonto ja kestävyys on nostettu avainrooliin myös kunnan strategiassa. Enontekiön pinta-alasta 70% on suojeltua aluetta.

Enontekiö on lähdössä mukaan Visit Finlandin STF (Sustainable Travel Finland) -ohjelmaan, ja alueen yrityksistä Hetan Kota, Hetta Huskies sekä Arctic Land Adventure ovat jo saaneet STF-merkin. Monet matkailuyritykset ottavat jo luonnostaan huomioon toiminassaan ekologiseen, sosiaaliseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen liittyvät asiat. STF -ohjelma auttaa edelleen näiden asioiden jalkauttamista, dokumentoimista, kehittämistä ja niistä viestimistä.

Enontekiön kunta on myös mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa –hankkeessa, eli kunta on sitoutunut vuoteen 2030 mennessä tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennyksiä vuoden 2007 tasosta.

JAA SEIKKAILUSI

#enontekiolapland

Muista, että matkaillessasi olet aina vieraana toisen kodissa, joten kunnioita paikallisia tapoja ja ympäristöä jossa vierailet

 Alueen museoissa ja näyttelyissä voit tutustua paikalliskulttuuriin ja historiaan, sekä juttelemalla paikallisille saatat kuulla mitä mielenkiintoisempia tarinoita elämästä Enontekiöllä. Anna paikallisille kuitenkin kotirauha, äläkä leiriydy kenenkään pihaan tai tee tulta toisen maalle ilman lupaa. Muista myös kysyä lupa valokuvaamiseen, jos haluat valokuvata paikallisia ihmisiä.

Saamelaisuus

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa.

Saamelaisuus on osa Enontekiötä, sillä Enontekiö kuuluu saamelaisten kotiseutualueeseen, joka kattaa alueita Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Suomessa siihen kuuluvat Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat, sekä Sodankylän pohjoisosan Lapin paliskunnan alue. Saamelaisuuteen voit tutustua Enontekiöllä Tunturi-Lapin luontokeskuksen näyttelyssä sekä ostamalla ja käyttämällä saamelaisten matkailuyrittäjien tarjoamia palveluita ja tuotteita. Saamelaisuudesta voit lukea lisää Saamelaiskäräjien verkkosivuilta.

Hyödynnä paikallisia palveluita

Merkittävä osa enontekiöläisistä tienaa elantonsa matkailusta yrittäjinä. He ovat myös liikkuneet alueen luonnossa koko ikänsä ja omaavat erinomaisen paikallistuntemuksen. Lähtiessäsi pidemmälle vaellukselle erämaahan, kannattaa ensin poiketa vaikka paikalliseen ravintolaan nauttimaan Lapin mauista ja saatat samalla kuulla tärpin hyvästä kalapaikasta. Vaellukselta palatessa ei kannata lähteä väsyneenä auton rattiin tai viikon hikoilleena julkiseen kulkuneuvoon vaan nauttia paikallisen saunan lämmöstä ja puhtaista lakanoista. Matkamuistoksi voit ostaa upeita käsityönä valmistettuja esineitä. Halutessasi kokeilla matkalla sinulle täysin uutta lajia, sinun ei välttämättä tarvitse ostaa välineitä, vaan vuokraa välineet tai osallistu opastetulle retkelle paikallisen yrittäjän kanssa ja saat kaiken irti lajikokeilusta.

Vastuullinen retkeily - Kulje jälkiä jättämättä

Enontekiön kuvan kauniit maisemat kutsuvat retkeilijää luokseen ja mahdollisuudet retkeilyyn ovat erinomaiset. Tutustu retkeilykohteisiin jo ennen matkaa täällä. Suosi retkeillessäsi merkittyjä reittejä, valmiita taukopaikkoja sekä palvelurakenteita. Näin varmistamme kulumisen kohdistumisen rajatuille alueille, joita voidaan myös huoltaa säännöllisesti. Merkityillä reiteillä kulkeminen vähentää myös luonnon kulumista herkemmillä alueilla ja antaa eläimille rauhan. Kohtelethan retkeilyrakenteita asiallisesti, käytä polttopuita maltillisesti ja tuot roskasi pois luonnosta. Pidetään yhdessä luonto siistinä, niin kaikilla on mukava retkeillä. Huoltoajon tarpeen vähentyessä myös meluhaitta, päästöt ja luonnon kuluminen vähentyvät. Säästynyt aika ja raha voidaan näin ollen kohdistaa retkeilyreittien ja muiden palvelujen parantamiseen. Lue lisää roskattomasta retkeilystä ja retkietiketistä.

Ennen retkelle lähtöä on hyvä lukea retkikohteen säännöt sekä ajankohtaiset tiedotteet esimerkiksi meneillään olevista huoltotöistä:

Huomaathan, että esimerkiksi Mallan luonnonpuistossa liikkuminen on sallittua vain merkityillä reiteillä eikä pyöräily ole sallittua.

Enontekiö on poronhoitoaluetta

Kulttuurin ja perinteiden näkökulmasta poro on mittaamattoman tärkeä ja tuo myös leivän lukuisiin perheisiin ja pitää monet pohjoisen kylät elävinä. Poronhoitoalueella porot saavat laiduntaa vapaasti ja poronhoitajat liikkua poronhoitotöissä myös moottoriajoneuvoilla.

Turvallisuus retkeillessä

Viivytpä retkellä muutama tunnin tai muutaman viikon, muistathan ottaa huomioon, että sää tunturissa voi muuttua nopeasti, puhelimen kuuluvuus on usein heikko tai sitä ei ole ollenkaan ja avun saaminen voi kestää kauan. Pakkaa mukaan riittävästi lämmintä vaatetta ja evästä, sekä kartta ja kompassi. On myös tärkeää tuntea omat retkeilyvälineensä ja opetella käyttämään niitä ennen retkeä. Suunnitellessasi retkeä, valitse omaan kuntotasoosi sopiva reitti. Jos et ole tottunut liikkumaan tunturimaastossa, lyhytkin reitti saattaa yllättää raskaudellaan. Merkityillä reiteillä on pienempi vaara eksyä ja apua on todennäköisesti helpommin saatavilla kuin poluttomassa erämaassa. Retkelle kannattaa ottaa mukaan myös kaveri, näin retkeily on usein turvallisempaa ja hauskempaa. Muista myös ilmoittaa retkisuunnitelmasi jollekin ennen lähtöä. Jos olet epävarma omista taidoistasi tai haluat löytää upeimmat maisemat, hyödynnä paikallisten yrittäjien opastettuja retkiä ja asiantuntemusta.