Sivustoa päivitetään, pahoittelut häiriöistä. | The site is being updated, sorry for any inconvenience.

Kelkkailu

Moottorikelkka on mainio kulkupeli, kun pitää päästä asioille. Millä muulla enontekiöläinen kävisi kokemassa riekkoansat tai tsekkaamassa poronsa? Matkailijana pääset sillä tunturiin ja erämaihin nauttimaan maisemista ja rauhasta. Muista kuitenkin säännöt!

Suuntaa sinäkin talviteillemme hiljaisiin, lumisiin tunturierämaihin. Saatat hyvinkin tavata töillään kulkevan poromiehen. Jos tapaat kaksi, se on jo enontekiöläinen liikenneruuhka.

Muista, että moottorikelkkailu ei ole jokamiehenoikeus. Harrastuskelkkailu on sallittu ainoastaan merkityillä moottorikelkkailureiteillä ja -urilla sekä vesistöjen jäällä. Suojelualueilla on vielä erikseen tarkempia sääntöjä.

Merkityille urille voit lähteä kelkkailemaan omin päin tai paikallisen safariyrittäjän matkassa. Hän saattaa olla se poromies. Hyvällä onnella näet reissulla hänen poronsakin. Kelkkailemaan pääset jo alkutalvesta ja kelejä riittää pitkälle kevääseen. Myös uria riittää: niitä on Enontekiöllä noin 600 km. Osa urista vaatii maksullisen luvan ja osa on ilmaisia. Muistathan, että uralta poikkeaminen ei ole sallittua ilman maanomistajan lupaa!

Hetan kirkonkylästä lähtevien moottorikelkkaurien käyttöön ei tarvita erillistä lupaa. Myös Victoria-reitti, joka kulkee Suomen ja Ruotsin rajaa myötäillen Muoniosta Kilpisjärvelle, on maksuton.

Enontekiöllä Tarvantovaaran ja Käsivarren erämaa-alueilla sekä Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualueella Palojärvestä Kilpisjärvelle kulkevalle moottorikelkkailu-uralle, sekä pistoille Syväjärvi–Karesuvanto ja Raittijärvi–Saarikoski on hankittava maksullinen Metsähallituksen valtakunnallinen uralupa (eraluvat.fi). Kilpisjärven kylän alueella moottorikelkkailu-uria hoitaa Kilpisjärven ladut ry, ja uranhoitomaksu tulee suorittaa osoitteessa kilpisjarvenladut.fi.

Ajankohtaista

Kunnan ylläpitämät kelkkaurat ovat lähtökohtaisesti käytettävissä aina kun lumi- ja jäätilanne sen sallii.

Metsähallituksen ylläpitämät urat merkitään kevättalvelle helmikuun aikana.

Kaikilla reiteillä ajaminen tapahtuu omalla vastuulla!

Reittiluvat ja lisätiedot

JAA SEIKKAILUSI

#enontekiolapland

Helpoin ja turvallisin tapa kokea kelkkailu on osallistua opastetulle retkelle

Voit valita reitistä riippuen joko reessä matkustuksen tai oman kelkan ajamisen. Kilpisjärveltä suosituimmat retket vievät kolmen valtakunnan rajapyykille ja Haltille. Hetasta voit lähteä retkelle vaikkapa Näkkälän saamelaiskylään, Pöyrisjärvelle tai Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.

Näkkälä Adventures

Eräopas- ja ohjelmapalvelut | Hetta

Järjestämme kaiken mitä erämaareissusi vaatii onnistuakseen. Erämaakuljetukset, safarit, ohjelmapalvelut, metsästys- ja kalastusretket, kämppien vuokraus, kanoottien vuokraus, erämaaelämykset, luontoretket ja paljon muuta ympäri vuoden. Suoritamme myös metallinetsintää.

Ounastie 44, Hetta

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Käsivarren Erä ja Mökki

Kelkkakuljetukset/Safaritoiminta, Pienremontit, Majoitustoiminta, Konetyöt, Soran ja hiekan myynti. | Kilpisjärvi

Kilpisjärvellä ja Karesuvannossa toimiva paikkakuntalainen perheyritys. Keväisin toteutamme kelkkakuljetuksia/safaritoimintaa. Kesäisin/syksyisin remontointia ja rakentamista, maatöitä. Talvi/kevät kelkkakuljetuksia/konetöitä. Majoituspalvelua ympäri vuoden.

Harjuntie 21, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Tmi Joen Safari ja Kone

Auto- ja konekorjaus, safarit, kelkkavuokraus, maastokuljetukset, erämökkivuokraus | Hetta

Paikallinen monialayrittäjä.

Riekontie 6, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Destination Kilpisjärvi

Ohjelmapalvelut | Kilpisjärvi

Kilpisjärven huippuelämykset yhdestä osoitteesta ympäri vuoden. Palveluksessasi Martti ja Sinikka Niskanen. Me viemme sinut löytämään luontosi ja kerromme sinulle seudun tarinat. Tule retkelle kanssamme!

Pulmusentie 4 B 3, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Näkkälän Kala ja Poro Oy

Ohjelmapalvelut | Näkkälä

Näkkälän Kala ja Poro Oy on perheyritys, joka tarjoaa monia ohjelmapalveluita, joista sinä voit rakentaa ainutlaatuisen kokonaisuuden juuri sinulle. Tule siekin tutustumaan meihin ja meidän poroihin!

puh. +358 409 650 922 tai +358 403 551 822

info@nakkalankalajaporo.com

Saivaara-mökit

Majoitus- ja ohjelmapalvelut | Kilpisjärvi

Saivaara Mökit on perheyritys joka koostuu viidestä 6 hengen mökistä, kahdesta 5 hengen mökistä sekä pienestä 2 hengen saunamökistä. Mökeistä on vuoristonäkymät ja osassa järvinäkymät. Kaikissa mökeissä on takka, sauna, sähköhella, astiat, mikro sekä tarvittavat ruuanlaittovälineet.

Harjuntie 21, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Petterin Pirssi ja Pilke

Taksi, koneurakointi, majoitustoiminta, ohjelmapalvelu, rakennus | Karesuvanto

Monenlaista palvelua tarjoava paikallinen yritys.
petterkotavuopio@gmail.com

Sakkaravaarantie 13, Karesuvanto

Meän Monipalvelu

Auto- ja Pienkonehuolto, Siivouspalvelut, Kiinteistöhuolto, Maastokuljetukset | Leppäjärvi

Monialayritys. Teemme kaikenlaista asiakkaitten tarpeitten mukaan.

Ruijantie 2101, Leppäjärvi

Yrityksen verkkosivut

Lapland Hotels Hetta

Hotelli- ja ravintola | Hetta

Rauhallinen kokoustajien ja luontoaktiviteetteja harrastavien suosima hotelli sijaitsee Hetassa, Ounasjärven rannalla. Hotellissa on 49 majoitusvaihtoehtoa hotellihuoneista lomahuoneistoihin, saunaosasto ja uima-allas. Ravintola (140 asiakaspaikkaa), auditorio (kapasiteetti 74 henkilöä), kabinetti, tilaussauna, uimaranta, sähköautojen latauspiste.

Ounastie 281, Hetta

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Vilu Arctic Experience

Aktiviteetit & Glamping | Hetta

Järjestämme erilasia aktiviteetteja Lapin luontoon ja erämaahan ympäri vuoden. Kaikki retkemme alkavat Hetasta. Meidän erikoismajoituksemme Arctic Nature Glamping on luksusteltta omassa rauhassa perinteisillä erähenkisillä mukavuuksilla. Lisäksi meiltä juonto-, dj- ja karaokepalvelut.

Tuolpajärventie 10, Vuontisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Kilpissafarit

Ohjelmapalvelut & välinevuokraus | Kilpisjärvi

Kilpissafarit tarjoaa matkailijoille ikimuistoisia elämyksiä ja kestävää matkailua Kilpisjärven tuntureilla ja kolmen valtakunnan alueella.

Tsahkalluoktantie 14, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Moottorikelkkavuokraus

Näkkälän Kala ja Poro Oy

Ohjelmapalvelut | Näkkälä

Näkkälän Kala ja Poro Oy on perheyritys, joka tarjoaa monia ohjelmapalveluita, joista sinä voit rakentaa ainutlaatuisen kokonaisuuden juuri sinulle. Tule siekin tutustumaan meihin ja meidän poroihin!

puh. +358 409 650 922 tai +358 403 551 822

info@nakkalankalajaporo.com

Vanhapiha Miika Henrik Oskari

Kalastus ja poronhoito | Näkkälä

Kalanpyynti, kalastusmatkailu, majoituspalvelut, poronliha, safaripalvelut.

Puh. +358 40 965 0922

miika.vanhapiha1@gmail.com

Hotelli Jussan Tupa

Hotelli- ja ravintolapalvelut | Hetta

Hotelli Jussan Tupa on viihtyisä ja vieraanvarainen hotelli keskellä Enontekiön kuntakeskusta, Hettaa.

Ounastie 140, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Erämaakota Oy

Varaosa- ja tarvikemyynti, kahvila, erä- ja kalastustarvikkeet, posti, MH ym. | Hetta

IKH-myymälä ja kahvila, matkamuistomyymälä, retkeily- ja kalastustarvikkeet. Ohessa postin, matkahuollon ja DB Schenkerin palvelut

Ounastie 60, Hetta

Me Puranen Oy

Liikenneasema | Karesuvanto

Liikenneasema ja kahvia sekä ruokaa

Käsivarrentie 3767, Karesuvanto

Petterin Pirssi ja Pilke

Taksi, koneurakointi, majoitustoiminta, ohjelmapalvelu, rakennus | Karesuvanto

Monenlaista palvelua tarjoava paikallinen yritys.
petterkotavuopio@gmail.com

Sakkaravaarantie 13, Karesuvanto

Kilpissafarit

Ohjelmapalvelut & välinevuokraus | Kilpisjärvi

Kilpissafarit tarjoaa matkailijoille ikimuistoisia elämyksiä ja kestävää matkailua Kilpisjärven tuntureilla ja kolmen valtakunnan alueella.

Tsahkalluoktantie 14, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Tmi Joen Safari ja Kone

Auto- ja konekorjaus, safarit, kelkkavuokraus, maastokuljetukset, erämökkivuokraus | Hetta

Paikallinen monialayrittäjä.

Riekontie 6, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Lisää vinkkejä matkasi suunnitteluun

Enontekiön reitit​

Enontekiön reitit

Koe pohjoisten reittien lumo sinulle mieluisimmalla tavalla: kävellen, hiihtäen, meloen tai maastopyörän selässä.

Matkailuneuvonta

Onko Hetta-Pallas-reitillä vielä lunta, kuinka pitkä matka on Saanan huipulle, mistä voin vuokrata fatbiken? Matkailuneuvonta auttaa sinua kaikissa kysymyksissäsi.

Matkailuneuvonta

Vastuullisuus

Vastuullisuus

Meillä on puhdas ilma, kirkkaat vedet sekä tilaa olla ja hengittää. Kun liikut Enontekiöllä, muista aina, että vaikka ympäristö saattaa näyttää autiolta, se on täynnä elämää. Liikut toisten kotona: ihmisten, eläinten ja kasvien.