Sivustoa päivitetään, pahoittelut häiriöistä. | The site is being updated, sorry for any inconvenience.

Enontekiön erämaa-alueet

Arktinen erämaa hurmaa ja haastaa kokeneen retkeilijän. Täällä voit kulkea päiväkausia näkemättä toista ihmistä.

Enontekiön kunnan alueella on neljä erämaa-aluetta: Käsivarren, Tarvantovaaran, Pöyrisjärven ja Puljun erämaat. Jokaisella niistä on omaleimainen luontonsa ja luonteensa.

Käsivarren erämaassa Suomen suurimpien tuntureiden huiput kohoavat yli kilometrin korkeuteen. Aluetta halkoo merkitty Kalottireitti, jota pitkin voi vaeltaa Kilpisjärveltä Haltille. Matkaa kerty reilu 50 kilometriä suuntaansa.

Tarvantovaaran tunturiylänköä halkovat suuret joet. Alueen erikoisuus ovat suot, joissa on sisältä ikiroudassa olevia palsakumpuja. Tarvantovaara on suosittu kalastus- ja lintubongauskohde.

Pyörisjärven erämaan helmi on itse Pöyrisjärvi. Enontekiön toisiksi suurin vesistö hohtaa kirkkaansinisenä horisontissa jo kaukaa. Ympäröivillä hiekkadyyneillä voi tuntea olevansa kuin Afrikan savanneilla.

Puljun erämaan suurilla soilla viihtyvät monenlaiset linnut ja loppukesäisin kypsyvät hillat. Puljun erämaa-alue yhdistää Pöyrisjärven erämaan ja Inarin puolella sijaitsevan Lemmenjoen kansallispuiston.

Huomioi tämä

Huomaathan, että erämaa-alueet ovat enontekiöläisten toinen koti ja niissä asuvat porot tärkeä elannon lähde. Olet tervetullut, kunhan et jätä jälkiä luontoon etkä häiritse poronhoitajien työtä. Muista sulkea poroaitojen portit perässäsi.

Lue lisää luontoon.fi sivustolta

JAA SEIKKAILUSI

#enontekiolapland

Eräpalveluita ja -tukikohtia tarjoavat yritykset

Petterin Pirssi ja Pilke

Taksi, koneurakointi, majoitustoiminta, ohjelmapalvelu, rakennus | Karesuvanto

Monenlaista palvelua tarjoava paikallinen yritys.
petterkotavuopio@gmail.com

Sakkaravaarantie 13, Karesuvanto

Vihreä keino

Venetaksi, eräopastus | Enontekiö

Vihreä keino tarjoaa päästötöntä ja melutonta soutuvenekuljetusta Ounasjärven yli.

puh. +358 46 933 5678

vihreakeino@kaamosmail.com

Yrityksen verkkosivut

Polar Lento Oy

Lentopalvelut | Kilpisjärvi

Toimimme Lapin alueella tarjoten lentokuljetuksia kesäisin pääsääntöisesti Kilpisjärveltä. Meiltä löytyy kattava valikoima erämaakohteita sekä Suomen että Ruotsin Lapissa. Tarjoamme parhaat vaihtoehdot matkasuunnitelmiin, lomamatkoihin, työ- ja liikematkoihin ym. Valikoimastamme löytyy useita vaihtoehtoja kalastuksen, metsästyksen ja muuten vain luonnosta nauttimisen suhteen. Ammattitaitoinen henkilökuntamme neuvoo ja jakaa tietoa eri vaihtoehdoista.

Lentosatamantie, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Vanhapiha Miika Henrik Oskari

Kalastus ja poronhoito | Näkkälä

Kalanpyynti, kalastusmatkailu, majoituspalvelut, poronliha, safaripalvelut.

Puh. +358 40 965 0922

miika.vanhapiha1@gmail.com

Tunturi-Lapin luontokeskus

Luontokeskus | Hetta

Tunturi-Lapin luontokeskuksessa asiakaspalvelumme opastaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja sen hienoimmille retkeilyreiteille. Luontokeskuksen maksuton Vuovjjuš - Kulkijat -näyttely perehdyttää saamelaiskulttuuriin ja tunturiluontoon. Samalla voit vierailla vaihtuvassa taidenäyttelyssä. Järjestämme ympäri vuoden luontoiltoja ja lukuisia muita tapahtumia. Myymälästämme hankit kartat ja paikalliset tuotteet, ja voit nauttia kahvilan herkuista päivän lehtiä lukiessasi. Luontokeskus on esteetön ja sopii myös lapsiperheille.

Peuratie 15, Hetta

Yrityksen verkkosivut

FeelHouse ay

Ohjelmapalvelut ja siivouspalvelut | Palojoensuu

FeelHouse ay tarjoaa asiakkailleen ympärivuotista luonto-ohjelmapalvelua ja kotisiivouksia. Vuokraamme Palojoensuussa peruskorjattua 105m2 taloa Villa Adriano, jossa majoitusta 6 hlölle.

puh. +358 400 646 151

Väylänrannantie 35, Palojoensuu

Näkkälä Adventures

Eräopas- ja ohjelmapalvelut | Hetta

Järjestämme kaiken mitä erämaareissusi vaatii onnistuakseen. Erämaakuljetukset, safarit, ohjelmapalvelut, metsästys- ja kalastusretket, kämppien vuokraus, kanoottien vuokraus, erämaaelämykset, luontoretket ja paljon muuta ympäri vuoden. Suoritamme myös metallinetsintää.

Ounastie 44, Hetta

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Saivaara-mökit

Majoitus- ja ohjelmapalvelut | Kilpisjärvi

Saivaara Mökit on perheyritys joka koostuu viidestä 6 hengen mökistä, kahdesta 5 hengen mökistä sekä pienestä 2 hengen saunamökistä. Mökeistä on vuoristonäkymät ja osassa järvinäkymät. Kaikissa mökeissä on takka, sauna, sähköhella, astiat, mikro sekä tarvittavat ruuanlaittovälineet.

Harjuntie 21, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Kuttanen Fishing Adventure Trips

Rakentaminen, kalastusmatkailu | Kuttanen

Yritykseni tarjoaa rakennus/remonttipalveluita sekä kesällä perhokalastusopastuksia ja perhokalastajille täyden palvelun kalastuslomia.

Käsivarrentie 1792, Kuttanen

Yrityksen verkkosivut

Grayling Guide

Kalastusopaspalvelut | Enontekiö

Grayling Guide tarjoaa kalastusopaspalveluja Pohjois-Suomessa, -Ruotsissa ja -Norjassa. Pääoppaamme Teemu on erikoistunut perhokalastuksen opetukseen ja opastamiseen, mutta teemme myös pilkkiretkiä Käsivarren erämaahan ja meritaimenreissuja Norjaan. Kesän retkillä on mahdollisuus yhdistää kalastusta ja koskenlaskua kumiveneellä. Voimme järjestää monipäiväisiä kaiken kattavia kalastusretkiä. Retkillämme et tarvitse aikaisempaa kalastuskokemusta tai välineitä. Tervetuloa!
puh. +358 50 348 6078

teemu@graylingguide.com

Yrityksen verkkosivut

Destination Kilpisjärvi

Ohjelmapalvelut | Kilpisjärvi

Kilpisjärven huippuelämykset yhdestä osoitteesta ympäri vuoden. Palveluksessasi Martti ja Sinikka Niskanen. Me viemme sinut löytämään luontosi ja kerromme sinulle seudun tarinat. Tule retkelle kanssamme!

Pulmusentie 4 B 3, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Tmi Joen Safari ja Kone

Auto- ja konekorjaus, safarit, kelkkavuokraus, maastokuljetukset, erämökkivuokraus | Hetta

Paikallinen monialayrittäjä.

Riekontie 6, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Wild Trail Waters

Matkailupalvelut | Kilpisjärvi

Tarjoan yksilöityjä kalastus - ja metsästysopastuksia Kilpisjärvellä, Käsivarren erämaassa, Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa.

Tsahkalluoktantie 10 A 5, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Käsivarren Erä ja Mökki

Kelkkakuljetukset/Safaritoiminta, Pienremontit, Majoitustoiminta, Konetyöt, Soran ja hiekan myynti. | Kilpisjärvi

Kilpisjärvellä ja Karesuvannossa toimiva paikkakuntalainen perheyritys. Keväisin toteutamme kelkkakuljetuksia/safaritoimintaa. Kesäisin/syksyisin remontointia ja rakentamista, maatöitä. Talvi/kevät kelkkakuljetuksia/konetöitä. Majoituspalvelua ympäri vuoden.

Harjuntie 21, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Ounasporo

Matkailu, ohjelmapalvelut, kahvila, taksi | Peltovuoma

Enontekiön Peltovuomassa toimiva porotilamatkailuyritys. Kahvila. Käsitöitä. Ruokaa tilauksesta. Tervetuloa!

puh. +358 400 392 250

Ounastie 2791, Peltovuoma

Näkkälän Kala ja Poro Oy

Ohjelmapalvelut | Näkkälä

Näkkälän Kala ja Poro Oy on perheyritys, joka tarjoaa monia ohjelmapalveluita, joista sinä voit rakentaa ainutlaatuisen kokonaisuuden juuri sinulle. Tule siekin tutustumaan meihin ja meidän poroihin!

puh. +358 409 650 922 tai +358 403 551 822

info@nakkalankalajaporo.com

Meän Monipalvelu

Auto- ja Pienkonehuolto, Siivouspalvelut, Kiinteistöhuolto, Maastokuljetukset | Leppäjärvi

Monialayritys. Teemme kaikenlaista asiakkaitten tarpeitten mukaan.

Ruijantie 2101, Leppäjärvi

Yrityksen verkkosivut

Kilpisjärven luontokeskus

Luontokeskus | Kilpisjärvi

Kilpisjärven luontokeskus palvelee retkeilijöitä, matkailijoita, kalastajia ja Kalottireitin kulkijoita. Kilpisjärven luontokeskuksen pysyvä näyttely, Skandien laidalla, kertoo Mallan luonnonpuistosta, Saanan luonnonsuojelualueista ja Käsivarren erämaa-alueesta sekä Kilpisjärven asukkaista. Maastokartat, kalastus- ja moottorikelkkauraluvat, Käsivarren tupien varaukset ja avaimet ja myymälä.

Käsivarrentie 14145, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Kilpissafarit

Ohjelmapalvelut & välinevuokraus | Kilpisjärvi

Kilpissafarit tarjoaa matkailijoille ikimuistoisia elämyksiä ja kestävää matkailua Kilpisjärven tuntureilla ja kolmen valtakunnan alueella.

Tsahkalluoktantie 14, Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Nietostuvat

Matkailu, oheispalvelut, rakentaminen | Hetta

Olen tarjonnut majoitusta Enontekiöllä jo vuodesta 1991 lähtien. Opastusta luontoon ja kalastusretkiä. Lumikenkäilyä ja hiihtoretkiä

Ounastie 1193, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Hetta Huskies

Huskytila ja ohjelmapalvelut | Hetta

Talviaikaan Hetta Huskies tarjoaa päiväretkiä huskyvaljakoilla ja moottorikelkoilla. Vuokraamme myös fatbikeja, sähköpyöriä, E-fatbikeja, maastohiihtosuksia ja muita ulkoiluvarusteita. Kesäisin vuokraamme pyöriä, kajakkeja ja kanootteja, sekä tarjoamme edestakaisia autokuljetuksia pyörä- ja melontareittien alkupisteisiin ja Hetta-Pallas vaellusreitille. Meillä voit myös yöpyä perinteisessä kodassa huskytarhallamme, ja myös koirat ovat tervetulleita yöpymään koirahotellissamme.

Hetantie 211, Hetta

Yrityksen verkkosivut

Vilu Arctic Experience

Aktiviteetit & Glamping | Hetta

Järjestämme erilasia aktiviteetteja Lapin luontoon ja erämaahan ympäri vuoden. Kaikki retkemme alkavat Hetasta. Meidän erikoismajoituksemme Arctic Nature Glamping on luksusteltta omassa rauhassa perinteisillä erähenkisillä mukavuuksilla. Lisäksi meiltä juonto-, dj- ja karaokepalvelut.

Tuolpajärventie 10, Vuontisjärvi

Yrityksen verkkosivut
Yrityksen verkkokauppa

Johka Arctic Experience and Villas

Ohjelmapalvelut, kuljetukset ja majoitus | Karesuvanto ja Kilpisjärvi

Osallistu laadukkaisiin, ohjattuihin ohjelmapalveluihin, ja koe elämyksiä Lapin luonnossa! Järjestämme pienille ryhmille erilaisia elämyksiä ja aktiviteetteja kaikkina vuodenaikoina. Meiltä löydät tila-autot pienryhmien kuljetuksiin. Mönkijällä teemme puolestaan maastokuljetuksia Tarvantovaaran ja Käsivarren Erämaa-alueilla.

Karesuvanto - Kilpisjärvi

Yrityksen verkkosivut

Käsivarsi Wilderness – Erämaapalvelut Käsivarressa

Majoitus- ja kuljetuspalvelut | Karesuvanto

Olemme paikallinen perheyritys ja tarjoamme erämaapalveluita Käsivarressa. Erämaapalveluihin kuuluvat majoituspalvelut, erämaan maastokuljetukset sekä räätälöidyt aktiviteetit. Toiveidesi mukaiseseti järjestämme sinulle Lapin erämaalomasi.

Sakkaravaarantie 24, Karesuvanto

Yrityksen verkkosivut

Lisää vinkkejä matkasi suunnitteluun

Enontekiön reitit​

Enontekiön reitit

Koe pohjoisten reittien lumo sinulle mieluisimmalla tavalla: kävellen, hiihtäen, meloen tai maastopyörän selässä.

Matkailuneuvonta

Onko Hetta-Pallas-reitillä vielä lunta, kuinka pitkä matka on Saanan huipulle, mistä voin vuokrata fatbiken? Matkailuneuvonta auttaa sinua kaikissa kysymyksissäsi.

Matkailuneuvonta

Vastuullisuus

Vastuullisuus

Meillä on puhdas ilma, kirkkaat vedet sekä tilaa olla ja hengittää. Kun liikut Enontekiöllä, muista aina, että vaikka ympäristö saattaa näyttää autiolta, se on täynnä elämää. Liikut toisten kotona: ihmisten, eläinten ja kasvien.