Luontoilta: Ajan askeleita luonnossa

06.04.2022 18:00

06.04.2022 19:00

Luontokuvaaja Markku Välitalo on biologian ja maantieteen opettajan toimesta eläkkeelle jäänyt elämänihmettelijä. Hän kertoo valokuvaajaminästään näin:

”Parin vuoden ajan olen saanut vapaasti keskittyä rakkaimpiin harrastuksiini: luonnon kuvaamiseen, samoiluun, mökkeilyyn ja kirjoittamiseen. Ensimmäisen järjestelmäkamerani hankin 45 vuotta sitten. Siitä lähtien kameralaukku on keikkunut olkapäälläni monenmoisissa elämän tilanteissa, matkoilla, ihmisen rakentamassa maassa ja tietenkin luonnossa liikkuessani.

Luontokuvauksessa niin kuin yleensäkin tavoitteellisessa kuvauksessa merkittävintä on näkemys. Viimeisin kameramalli ja kalliit objektiivit eivät takaa vielä mitään. Tärkein tekijä vaikuttavien kuvien saamiseen löytyy silmästä etsimen takana. Oleellisinta on nähdä ja oivaltaa. Sommittelu, valo, tunnelma ja sanoma tekevät lopputuloksesta sellaisen, että kuvaa jaksaa katsella pitkään.

Vuosien saatossa kertynyttä kuvamateriaalia olen saanut hyödyntää kuvaesityksissäni mm. Suomen Luonnonkuvaajien tilaisuuksissa, Vuoden luontokuvatapahtumissa ja Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa. Usein esitykseni ovat olleet multivisioita, joissa olen yhdistänyt tarinan ja musiikin kuvalliseen kerrontaan.

Kuvaillan aluksi esittelen kuvausfilosofiaani ja luontokuvia polkuni varrelta. Illan lopuksi katsotaan Ajan askeleita -multivisioesitys, jossa askelletaan Suomen maankamaralla viimeisen jääkauden jälkeen 10 000 vuoden ajan. Herkkä, lyyrinen tarina ja musiikki johdattelevat jään ikeen alta paljastuneen maan kehittymiseen tundrasta metsiksi. Multivisiossa kuljetaan tovi kivikauden metsästäjän rinnalla ja päädytään nykyihmisen luontosuhteeseen. Esitys on rakkaudenosoitus Suomelle ja ainutlaatuiselle luonnollemme. Ohjelma koostuu still- ja timelapse-kuvista ja sen kesto on n. 20 minuuttia.”

Liput 5 e, lapset ja nuoret alle 16 v maksutta.

Luontoillat järjestetään koronaturvallisesti, joten tule vain terveenä sekä käytä maskia ja huolehti käsihygeniasta. Koronan vuoksi osallistujamääriä on rajoitettu.

Tunturi-Lapin luontokeskuksen luontoiltaan ilmoittaudutaan aina edellispäivään klo 16 mennessä, puh. 0206 39 7950.